sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Sateinen Imatra!

Anu kysyi multa joskus aiemmin keväällä, että lähdenkö hänen kanssaan Imatralle fribakisoihin ja sen kummemin miettimättä vastasin että joo, lähden! No, ilmoa menemään Karhumäen radalla järjestettävään AM2-Itäkulma osakilpailuun, tähän touriin liittyy kolme muuta myöhemmin Itä-Suomessa pidettävää kisaa. Niihin ei ole tarkoitus mennä.. mutta mistäs sen tietää jos vaikka. Lähdimme perjantaina jo matkaan ja yövyimme tosi kivassa  Rento-hotellissa, se oli uusi ja laadukkaan oloinen hotelli, suosittelen kaikille tuota, jotka joskus tarvitsevat hotellimajoitusta Imatran suunnalla! Olimme illalla kahdeksan maissa perillä ja söimme sitten vähän iltapalaa ja lähdimme  tutustumaan rataan. Mielikuva oli, että rata on vaikeahko ja niinhän se lopulta osoittautuikin olevan. Heitimme väylät 1-5 ja sitten päätimme palata hotellille ja painua pehkuihin, että jaksaa seuraavan päivän 42 väylää. Harmiksemme Imatralle oli luvattu juuri siksi lauantaiksi vesisadetta ja ennuste piti, vettä tuli koko ajan aamusta ihan kisan loppuun. Sade loppui suunnilleen samaan aikaan kuin kisakin, mikäs sen mukavampaa.. :)

Kisapäivä alkoi ihan hyvillä fiiliksillä, ensimmäinen kierros meni aika vaihtelevasti, korttiin tuli jopa 2 lumiukkoa (8), mutta sitten ilokseni myös pareja ja yksi pirkkokin! Heittelyseurana oli pari lupsakkaa kaveria Itä-Suomen suunnalta joten kisa eteni ihan rennossa tunnelmassa. Oli aika yllätys huomata ensimmäisen kierroksen jälkeen, että lähdin toiselle johtoasemasta. Eli luultavasti rata oli haastava muillekin ja sadekin teki oman osuutensa kaikkeen. Ruokatauolla vedimme nassuun kinkkukiusausta lisukkeineen niin jaksoi sitten hyvin lähteä toiselle rundille. Vettä tuli edelleen, mutta siihen oli jo vähän tottunut, ja tilannehan oli kaikille sama niin hirveästi siitä sateesta ei voinut marista. Onneksi keli oli muuten lämmin, joten kylmä ei tullut missään vaiheessa. Toisen kierroksen heitimme tyttöryhmässä, meitä olikin sopivasti juuri neljä. Ensin hieman harhailtuamme etsiessämme aloitusväylää, pääsimme aloittamaan kierroksen. Sama meno jatkui kuin edellisessä, heitto vaihteli aika lailla, mutta onneks sain ne lumiukot sulatettua tältä rundilta, mutta kolme triplaa siellä kummitteli kuitenkin, no pareja tuli myös, joten ei se ihan alavireisesti mennyt koko kierros.

Muutaman väylän ollessa jäljellä, alkoi heittely tuntua todella raskaalta, tuntui että voimat alkavat kadota ja nälkäkin alkoi hiipimään vatsaan, ei muuta kuin masuun parit proteiinipatukat ja vettä perään niin sai siihen hetkeen ensiapua. Täytyy sanoa, että ihan heti en lähde uudestaan 21 väyläiselle radalle kisaamaan, jos kierrokset pelataan samana päivänä, tuntuu ettei vain jaksa.. tai sitten vain kohennetaan kuntoa, pistetään kropan tankkaus kuntoon ja harjoitellaan heittoja. Sitten voikin olla eri mieli, mutta nyt jätän nuo hieman pidemmät kiertelyt väliin. Väsymyksen takia heittely tuntui välillä todella epävarmalta, se kyllä rasitti fiilistä kun melkein koko ajan piti olla avauksissa ihan supertarkkana siellä todella ahtailla väylillä, onneksi ihan kaikki väylät eivät olleet niin vaikean oloisia, mutta kyllä melkein. Noh, 3 ja puolen tunnin ahertamisen jälkeen pääsimme vihdoin takaisin kisakeskukseen laskemaan pisteet ja en kyllä meinannut uskoa, että omalla heittämisellä sijoituin lopulta toiseksi, olin ihan varma, että muut tytöt heittivät paremmin. Kisan nelosena ensimmäisen kierroksen jälkeen ollut paransi toisella kierroksella heittojaan kymmenellä ja meni kolmella heitolla minun ohi, se oli kyllä hieno suoritus, upea parannus! Eli pokaali kädessä lähdimme sitten kotimatkalle! :) Se menikin  nopeasti ja rattoisasti Anun mukavassa seurassa. Imatralle en lähde nyt vähään aikaan takaisin heittämään, ainakaan tuonne radalle, sen verran jäi ehkä harmittamaan. Reissusta jäi silti ehdottomasti hyvä fiilis! Mutta huomenna taas viikkokisoihin, Kivikko on niin kiva paikka heitellä. Seuraavat kisat onkin vasta ensi kuussa, Sipoossa on silloin Susiheitot, katsotaan miten siellä sitten menee. Siihen asti vippaillaan rennoin ottein niin paljon kuin aika antaa myöden. Tuolta löytyy Imatran kisan tulokset kokonaisuudessaan.. Tulokset!  Ja sitten muutama kuva reissusta, kiitos Anulle seurasta, oli tosi kivaa!!


Bägi ja kassi mukaan ja menoks.
Hei vaan hei Hotelli Rennosta!


Iiiik, peliaamu!!
Hotellilla oli oikein maittava ja runsas aamupala!
Jee, toinen sija!

Semmonen tarkemmin katsottuna!

Näin hieno oli keli kun sade lakkasi, reilu peli :)

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Fribaviikonloppu, Tali WGE ja Lady Tour!

Tämä viikonloppu oli fribatäytteinen kun molempina päivinä, eilen ja tänään oli kisat. Eilen oli Talissa skaba joka oli samalla osa maailmanlaajuista naisten kilpailua (Women's global event), oli aika hauskaa olla osana tuollaista isoa tapahtumaa, siinä oli naisia kisaamassa yhteensä noin 1600 ympäri maailmaa, aika huippua! Osa pelaajista sai myös kivan pelaajapaketin joka sisälsi mm. putterin, minejä, alennuskuponkeja, tarroja ja muuta pikkusälää, se oli kiva bonus tuohon päälle. Kisan aikana meillä oli sellainen aika vaihteleva keli, poutaa, sitten satoi välillä rankasti ja tihutti. Mutta aika vähän se sade loppujen lopuksi haittasi heittoja. Piti vain huolen, että kiekot on suht kuivia eikä siten lipsu käsistä.. Kierrokset menivät multa vähän niin ja näin, heitot vaihtelivat tosi paljon ja koska Tali on haastava rata, nämä yhdistettynä eivät vain toimi. Ryhmät olivat samat molemmilla kierroksilla ja meillä olikin tosi hauskat kierrokset muiden aikuisten naisten kanssa. Heitin ensimmäistä kertaa masters-luokassa, ilmoittauduin siihen kun se kerta oli mahdollista ja ei kaduta! Kiitos vaan hauskat heittokamut seurasta! Tulos oli jaettu kolmas sija, tuolta voi tuloksia kurkkia tarkemmin, tulokset . Ja tuolla kuvia :)

Vas. Mila (voittaja), Sari (toinen) ja Pirjo (jaettu kolmas), ihanat naiset! 




Tänään sitten aamulla tuumailin kun herätyskello soi, että jaahas, pikkasen jalkoja pakottaa ja nukuttaisi vielä, mutta ylös oli kömmittävä, koirat ulos ja aamupalaa nassuun ja eikun menoksi Kivikkoon. Ihana ja reipas Viikkareiden Tiina oli TD:nä Lady Tourin Kivikon kilpailussa. Meitä muitakin reippaita tyttöjä ja naisia oli saapunut paikalle vähän yli 30 ja kaikilla tuntui olevan heti alusta asti hyvä fiilis. Minä sain ryhmääni kivoja tyyppejä, olin erityisen iloinen, että pääsin seuraamaan yhden mahtavan junnutytön edesottamuksia, Sini oli tosi reipas ja vaikka hän on pelannut vasta vuoden, oli otteet jo aikamoiset, tästä tytöstä kuullaan vielä! Joku tiimi taitaa napata hänet talliinsa kyllä aika pian! Kisassa pelattiin vain yksi kierros ja tuntui, että oma heitto kulki todella rennosti. Asiaan vaikutti ehkä ainakin se, että samalla heittäessä neuvoin paria ryhmän muuta heittäjää joille laji ei vielä ole ihan niin tuttu, tai kisan säännöt ja tavat ainakaan. Heitin välillä vähän kummallisia heittoja, mutta sain ilokseni pari pirkkoakin, väyliltä 8 ja 15, ne ilahduttivat. Tulos oli lopulta 69 eli plus 13. Heitin vuosi sitten Lady Tourin kisassa tulokseksi 86 heittoa, joten on ne siitä pikkasen vähentyneet :) Voitin arpajaisissa kivan hiustuotepaketin ja Anna jakeli meille kaikille osallistujille ruusut, tuossa se on pikku maljakossa keittön pöydällä. Toivottavasti tällaisia todella matalan kynnyksen kisoja järjestetään useamminkin, kaikilla tuntui olevan niin hyvä fiilis kun kierros oli ohi ja tiedänpä ainakin pari tyyppiä jotka meinasivat liittyä meidän seuraankin, ihan superia!! En vielä tiedä miten sijoituin lopputuloksissa, mutta katsotaan jos muistan tulla laittamaan sen tännekin kun tieto tulee nettiin. Edit: nyt oli tulokset, olin näemmä kuudes, mukavasti meni siis tässäkin mielessä! tulokset!

 Muutama kuva alla päivän tunnelmista!


Huikea määrä sponssaajia!

Arpajaispalkintoja!

Kasin avaus, keltainen kiekko :)

Kaikki osallistujat!

Arpajaiset!
Mukava arpajaisvoitto!




Seuraava  isompi kisa mulla onkin viikon päästä Imatralla, lähden Anun kanssa katsomaan miten haastava se Imatran Karhumäen rata onkaan, sieltä fiiliksiä sitten viikon päästä! Toivotaan mukavia sateettomia päiviä niin on kivempi heitellä kiekkoa!


sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vapun wippailut!

Vappuaattona 30.4 oli Kivikossa Natural Born Disc Golfers Wappuwippailut. Nämä olivat alkukauden kolmannet kisat ja täytyy sanoa, että ei  mennyt ihan putkeen. Heti aamusta oli vähän sellainen olo, että nyt ei tunnu siltä, että olisi kisat tulossa. Olo oli jotenkin väsynyt ja kohmeloinen, mutta ajattelin, että kyllä se siitä kun on sitä ennenkin heitetty menestyksekkäästi väsyneenä. No, eipä se siitä sitten kuitenkaan, heitto tuntui aika hankalalta ja jähmeältä heti ensimmäisestä viskaisusta alkaen. Heittelyssä oli ollut kyllä vajaan parin viikon tauko, mutta ei sekään oikein voi selittää kaikkea kummallista mitä radalla tapahtui. Noh, huonosta tuloksesta huolimatta olin kuitenkin ryhmäni kolmesta kilpailijasta kolmas ja se meinaa sitä, että sain hienon pikku pokaalin hyllyn päälle tönöttämään :) Eniten mieltä harmitti se kun ei yltänyt omalle tasolla, olin kuitenkin aiemmin ei niin kauan sitten heittänyt Kivikon plus kymppiin ja plus kuuteen, uuteen enkkaani, niin pikkasen tuo kirpaisi. 

Kisat oli hyvin järjestetty, kiitos kisan järjestäjille! Vaikka tulos näistä kisoista ei mairittele niin heittoseura oli oikein mainiota, varsinkin toisen kierroksen  junnupelaaja ja ryhmänsä voittaja Valtteri Nikkanen oli mainio tyyppi, nuoresta iästä huolimatta tämä supliikki poika oli todella taitava ja hauskaa seuraa. Täytyy pistää tämä kaveri korvan taakse ja seurata hänen edesottamuksia, kaikki tsempit hänelle

 Mutta tänään taas Kivikkoon katsomaan kulkeeko heitto jo paremmin, eiköhän se tästä. Tälle viikolle on luvattu hienoja ilmoja ja torstaina reikäpeliä tiedossa, sitten näkee mennäänkö finaaliin vai ei :) Nauttikaahan alkavasta kesästä ja heittelyistä, seuraavat PDGA-kisat mulla on parin viikon päästä Talissa, sitä odotellessa! 

Kisan tulokset löytyvät tuolta :)


Keli oli oikein mainio molemmilla kierroksilla!

Lisää kuvateksti


Vapun kunniaksi maisteltiin kuoharia!

Nätti pokaalini! :)