lauantai 19. joulukuuta 2015

Uusi rata, Ristikivi!

Tänään tuli tilaisuus lähteä heittämään parin kivan kimulin kanssa Tuusulan Ristikiven radalle (Ristikivi). Viime heittokerrasta oli kulunut taas vajaa kuukausi. Keli oli mitä mahtavin, aurinko paistoi ja tuulikin oli lähes olematonta. Olin netistä lukenut, että Ristikivi on haastava metsä/hiekkakuopparata, mutta ei se sitten niin pelottava ollutkaan kuin luulin. Se oli oikein mainio rata, toki siellä oli haastavia väyliä, mutta missä niitä ei olisi.. Kierroksella tuli paljon onnistumisia, mm. 8 par-heitoin heitettyä väylää ja sitten tuli näitä ihme triplabogeja .. Plääh.. Olin tulokseen kuitenkin lopulta ihan tyytyväinen, plus 20, jos seuraavalla kerralla sitten hieman paremmin. Minulla on muhinut päässä aina näillä heittotauoilla, että miten sitä kiekkoa pitäisi heittää ja tänään hoksasin taas jotain. Sain muutaman heiton heitettyä juuri sillä tavalla kuin haluan, olen yrittänyt muuttaa hieman heittoasentoa ja tyyliä ja tuntuu, että se alkaa sieltä löytymään pikku hiljaa, olen tosi innoissani. Vielä kun ilmat sallisivat heittelyn useammin, mutta sitten viimeistään keväällä pistän hösseliksi tosissaan! Kiitos Tiinalle ja Sipelle hilpeästä seurasta, kierros meni nopsaan mutta niinhän se aika menee aina kun on mukavaa, nopeasti siis.. Mukavaa joulua kaikille fribatyypeille, syökää masut pulleiksi niin jaksetaan sitten viskellä kiekkoa! Parit kuvat reissusta..







Tiina avaa ja Sipe valvoo miten suoritus etenee! :)