lauantai 5. maaliskuuta 2016

Veikkola DGP!

Hyppäsin aamulla Tiinan autoon ja hurautettiin kierrokselle Veikkolaan! Tämä oli mulle eka kerta siellä ja täytyy sanoa, että jäi mukava fiilis tuosta radasta, semmonen mukava korkeuseroja omaava metsärata! Oli siinäkin mielessä mukava päästä käymään tuolla, koska kuun lopulla siellä on kisat, eli rata on sitten edes vähän tuttu. Aika vaikeita väyliä siellä on, mutta ei ihan mahdottomia. Kierroksella tuli vaihtelevia tuloksia väylille, kolme väylää taisin heittää pariin mutta tulipa sinne yksi triplabogikin joukkoon, suurin osa oli bogeja mihin olen ihan tyytyväinen, lopputulos oli plus 21 eli ihan jees, jos sitten kisassa menis mukavammin, saahan sitä aina toivoa. Heittely tuntui ihan hyvältä pääosin, pari kertaa tuli vähän tenkkapoo miten ja millä kiekolla sitä heittäisi jostain hankalasta paikasta, mutta kunhan kokemusta tulee lisää niin eiköhän se tuumailu siitä helpota. Kokeilin myös muita kiekkoja millä yleensä heitän ja tulipa todettua ainakin WS:n Sotakirveen kanssa, että pitää totutella siihen todella uudestaan jos meinaan sillä heittää hyvän heiton, tuntui Diamondin ja Jaden jälkeen jotenkin hankalalta kiekolta. Täytyy testailla sitä vielä muutaman kerran, että jääkö se vielä bägiin.. Ja sitten Tiina yritti urheasti opettaa antsan saloja, mutta kyllä mun pitää löytää sille ihan omaa treeniaikaa joskus, kun ei vaan sitten mene kaaliin miten mä saisin kiekon lähtemään antsassa suht vaivattomasti, en tajua miksi sen asian kanssa on hirveetä vääntöä ja sitten kun jostain asiasta tulee vähän sellainen peikko tuonne päähän niin ei sitä sitten tee mieli harjoitellakaan, ihmisluonto kun on vähän sellainen, että sitä välttelee hankalia asioita. Mutta mutta, kyllä mun olis varmaan vähitellen pakko opetella se.. Summa summarum, kiva rata ja kiva päästä kisaamaan sinne kohtapuoliin!

Huominen Karkkilan parikisa jääkin mun osalta väliin, parikisoja sitten joku toinen kerta. Ajattelin huomenna mennä ainakin Go Expo-messuille ja voisipa vaikka ensi kertaa kokeilla mitä tutkan lukuja sitä sais aikaan Frisbeegolfliiton ständillä..

Alla  parit kuvat Veikkolasta :)

Hyvin se Diamond pilkottaa lumen alta!

Saariväylän avaus hitusen pitkäksi ja nelonen korttiin..

Semmonen hauska pikku luolakin osui radalla vastaan, tuonne päälle ne avaukset sitten hienosti meni molemmilla!

Apina puussa, ihan niin kuin pitää.. hauskasti se laskeutui juuri tuohon kohtaan.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Jäsenesittelyä, Veikkolaan testaamaan uus rata ja parikisaa ja Jylyä ja.. ja ...!

Seuramme sihteeri kysyi haluaisinko vastata  jäsenesittelykyselyyn ja empimättä sen kummemmin sanoin, että sopii! Tuolla enemmän siitä --> jäsenesittely. :)

Olen menossa lauantaina kiertämään minulle uuden radan Veikkolaan kamujen kanssa ja onpas kiva päästä taas testaamaan uusi rata! Ja sitten sunnuntaina olisi parikisaa tiedossa Karkkilassa, Sipen kanssa mennään heittämään bestshottia, kivaa tiedossa siis koko viikonlopulle. Plus muut menot siihen päälle niin voipi olla että vkl viuhahtaa nopeasti, pääasia että taas kivan tekemisen merkeissä kuten aina!

Pari kuvaa maanantain puttiharkoista, siellä on mahdollisuus kokeilla miten Jyly sujuu, se on sellainen puttisovellus (Jyly), missä saa pisteitä sitä enemmän mitä paremmin upottaa lätyn koriin. Pitää kokeilla joku kerta miten se sujuisi minulta... Ai niin, testasin tuolla kaverin puttereita niin voipi olla että bägiin löytää tiensä Innovan XT Colt, se tuntui todella hyvältä käteen ja lenteli koriin aika kivan napakasti.. Kirjoittelen viikonlopusta sitten juttuja tännekin varmasti!

Jylyrata


lauantai 27. helmikuuta 2016

Kivikko DGP!

Tänään kävin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Kivikossa heittämässä mukavassa seurassa ja upeassa kelissä! Aurinko paistoi heti aamusta kun Kivikossa kaivettiin kiekkoja bägeistä, pieni tuulenvire siellä oli, mutta ei mikään maatamullistava, mahtava heittokeli kuitenkin joka tapauksessa. Aloiteltiin kakkoselta kierros, koska tuntui ehkä paremmalta ajatukselta heittää ykkösväylä kun alla on vähän lämmittelyä jo valmiiksi. Tuon radan väyliähän tullaan muuttamaan niin, että ykkösväyläksi tulee nykyinen väylä kaksi, minusta tosi hyvä uudistus, alkaa jatkossa ehkä hieman rennommissa fiiliksissä kierros kun ei kädet tutise ja hermostuta, että meneekö se muoviläpyskä sinne jorpakkoon vai ei. Kivikossahan on se 'lumiparkki' suljettu ja korit väyliltä 8, 9 ja 10 poistettu joten kierros oli hieman lyhyempi kuin yleensä. Kunhan lumet sulaa, toivottavasti pian, saadaan korit takaisin paikoilleen.

Heittely tuntui hyvältä, yritin kovasti toteuttaa mun mielikuvaharjoitteluja ja kyllä se oivallus tai pari tuli myös tällä rundilla esiin, mä luulen, että saan hiottua sen oikean tyylin sieltä sitä mukaa koko ajan paremmaksi mitä useammin pääsen harjoittelemaan, lue, jaksan harjoitella :) Pari uutta kiekkoa oli myös testissä ekaa kertaa, toinen oli Latituden Opto Jade, ei ole turhaan tytöt ja muut kehuneet kiekkoa, hyvin liiteli, suoraan, ja taisi niitä metrejäkin tulla heittoon lisää uuden kiekon myötä. Toinen uusi kiekko kokeilussa oli DD:n Judge, putteri, joka toimi myös erinomaisesti, se tuntui kädessä hyvältä ja lensi aika hyvin lähestymisheitoissakin sinne minne piti. Noita paria kiekkoa pitää ostaa bägiin vielä toiset mokomat lisää..

Tulos ei ollut mitenkään erikoinen, välillä tuli par korttiin ja välillä tuplabogeja, nuo tuplabogit tulivat lähinnä huolimattomasta putista, mutta eipä siinä mitään, se oli sellainen rundi ja pääasia, että oli tosi mukavaa. Kiitti Jenni, Harri ja Mikael rennosta seurasta!

Kuukauden päästä pääsiäisenä alkaisi sitten kisakausikin, ensin on Kivikossa Munajahtia ja sitten Veikkolassa parin päivän kisat, pitää päästä heittämään ennen noita kisoja, että saa vähän varmuutta otteisiin.. Muutama kuvakin tuli otettua, ja kuten jo hehkutin, ilma oli mahtava!! Kevät tulee kohinalla!!







lauantai 6. helmikuuta 2016

Talvinen Tali, kisajuttuja ja DGstoren myymälä avattu!

Tänään sai todellakin laittaa rastin seinään kun lähdin talvikelillä narut kiekoissa heiluen Taliin muutaman seurakamun kanssa. Olen ennen ollut vähän sitä mieltä, että se homma ei ole minua varten, en oikein osaa sanoa mikä siinä on muka tökkinyt.. ajatus syvästä lumesta minne kiekot katoaa, pakkanen vai mikä. Mutta mutta, niin se mieli muuttuu kun vaan kokeilee mitä se oikeasti on. Nyt olen iloinen, että lähdin ja ei vähiten sen takia kun seura oli taas mitä mahtavinta, vaan koska ne heitotkin lähti ihan aikuisten oikeesti välillä tosi hyvin mun näpeistä koria kohti. Tulos oli mulle varmaan ihan normaali ja hyvä, plus 28, en nyt muista mistä heitin silloin kesällä ensimmäisen kerran Talissa käydessä, olisko ollut samaa luokkaa.. tai hitusen vähemmän.. Välillä tuli heitettyä niitä väyliä parheitoin ja välillä sitten vähän mitä sattuu, esim. väylällä 18 tuli kevyt 9 vaan korttiin, hihii. No, ei se ole niin vimpan päälle kun tässä vielä opettelee heittämään. Mutta, kivaa oli ja taatusti lähden nyt rohkeasti uudestaan näin talven jyllätessä. Vaan kohtahan se on kevät ihan nurkan takana ja saa hellittää toppavaatteista ja heitto tuntuu kevyemmältä.

Olen ilmoittautunut tai menossa muutamaan kisaankin tässä kevään korvilla, maaliskuussa pääsiäisenä alkaa kisakausi, Kivikon Munajahti olis ekana vuorossa ja sitten Veikkolan paripäiväiset kisat.. Sitten tuossa Talissa on  toukokuussa WGE-kisa ja heti seuraavana päivänä Kivikossa Lady Tourin osakilpailu. Kesäkuun kisoista tiedossa ainakin Kivikossa Martin kisa (olikohan se tuon niminen) Mutta semmosta, siitä se taas lähtee.

DGstore on avannut myymälän Keravalle, menkää ihmeessä kurkkaamaan ja ostamaan makeita kiekkoja ja muuta sälää kun liikutte siellä päin, taatusti asiantuntevaa ja mukavaa palvelua!! DGstoren myymälä

Kiitos tän päivän seuralle, oli ihan huippua ja nähdään taas pian friban merkeissä. Alla muutama kuvatus!

Nirunaru lempikiekkoihin kiinni ettei vaan häviä..

Aina yhtä hämmentävä Maomando

Heittokamut, Holle, Pirjo, Ari, Tiina, Sipe ja Kalle!

Joku oli yrittänyt lahjoa fribajumalia, mitenkähän kävi?

Bäbäbägi..

Narut oikeesti jeesi!

Yksi hyvä avaukseni korille!

Mä ja Mao..

lauantai 19. joulukuuta 2015

Uusi rata, Ristikivi!

Tänään tuli tilaisuus lähteä heittämään parin kivan kimulin kanssa Tuusulan Ristikiven radalle (Ristikivi). Viime heittokerrasta oli kulunut taas vajaa kuukausi. Keli oli mitä mahtavin, aurinko paistoi ja tuulikin oli lähes olematonta. Olin netistä lukenut, että Ristikivi on haastava metsä/hiekkakuopparata, mutta ei se sitten niin pelottava ollutkaan kuin luulin. Se oli oikein mainio rata, toki siellä oli haastavia väyliä, mutta missä niitä ei olisi.. Kierroksella tuli paljon onnistumisia, mm. 8 par-heitoin heitettyä väylää ja sitten tuli näitä ihme triplabogeja .. Plääh.. Olin tulokseen kuitenkin lopulta ihan tyytyväinen, plus 20, jos seuraavalla kerralla sitten hieman paremmin. Minulla on muhinut päässä aina näillä heittotauoilla, että miten sitä kiekkoa pitäisi heittää ja tänään hoksasin taas jotain. Sain muutaman heiton heitettyä juuri sillä tavalla kuin haluan, olen yrittänyt muuttaa hieman heittoasentoa ja tyyliä ja tuntuu, että se alkaa sieltä löytymään pikku hiljaa, olen tosi innoissani. Vielä kun ilmat sallisivat heittelyn useammin, mutta sitten viimeistään keväällä pistän hösseliksi tosissaan! Kiitos Tiinalle ja Sipelle hilpeästä seurasta, kierros meni nopsaan mutta niinhän se aika menee aina kun on mukavaa, nopeasti siis.. Mukavaa joulua kaikille fribatyypeille, syökää masut pulleiksi niin jaksetaan sitten viskellä kiekkoa! Parit kuvat reissusta..







Tiina avaa ja Sipe valvoo miten suoritus etenee! :)

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Puttiharkkoja ja kierros Kivikossa!

Muuttotohinat ja muut on nyt hiljenneet syksyn edetessä  niin ehdin vihdoin viime maanantaina seuran puttitreeneihin. Ne on aina maanantaisin Viikissä ja siellä saa puttailla tunnin ajan muiden fribaintoilijoiden kanssa, ei sitten katoa ihan kokonaan ote lajiin. Tänään taas olis tarkoitus mennä viskelemään kiekkoa koriin. Ihan kiva että tuollainen vuoro on olemassa. Viikonloppuna lauantaina kävi sitten sellainenkin pieni ihme, että pääsin heittämään Kivikkoon, olen käynyt siellä viimeksi 13.9 murun kanssa, joten tovi on vierähtänyt viime kerrasta. Ilokseni huomasin, että heitto kulki aika normaalin oloisesti, ykkösellä tötöilin heti alkuun, mutta ei ihme kun ekat heitot kuukauteen ja se Kivikon ykkönen on muutenkin ihan pikkuisen ahdistusta aiheuttava. Sinne jorpakkoonhan se mun Pursi kaarteli, mutta onneks ihan siihen rannan tuntumaan mistä reipas heittokamuni Harri sen noukki takaisin.  Sitten heitto eteni ihan kivasti. Seura oli tosi mukavaa ja heittelyt eteni rennossa fiiliksessä. Ainoa miinus tuolla kierroksella oli ehkä se, että olisi pitänyt ottaa paksummat hanskat käteen. Välillä oli kädet hiukan kohmeessa ja kaikki voi sitten arvata, että se heitto ei lähde kaartelemaan ihan samalla tavalla kuin silloin kun ne ei ole kohmeessa :) Keli oli aika loistava, aluksi tuuli jonkun verran, mutta sekin laantui siinä kierroksen edetessä, aurinkokin pilkahti hetkeksi ilahduttamaan ja lämmittämään meitä. Kivikon rata oli aika tyhjä mukavasta kelistä huolimatta. Taitaa olla aktiiviharrastajat vain liikkeellä tähän vuoden aikaan radoilla. Tulos oli plus 17, Kivikko alle plus 20 on mulle hyvä ja olen siihen tyytyväinen!  Mulla taitaa aktiivinen heittäminen jäädä keväälle, voi olla, että innostun kokeilemaan talvellakin heittämistä jos sattuu mukava ilma ja olosuhteet...saattaa tulla muuten liian ikävä lajia. Mutta, kivaa oli ja puttitreeneissä tulen ainakin käymään aina mahdollisuuksien mukaan. Ja sitä paitsi, olisi meidän seuralaisilla mahdollisuus sisähallitreeneihinkin, mutta minulle se aika ja paikka (varsinkin autottomana) on liian haastavia niin se tilaisuus jää varmaan käyttämättä.. Mutta kivaa oli käydä taas heittämässä, alla muutama kuva. Ja kiitos Harri ja Sipe seurasta, mukavia fribakamuja ei ole koskaan liikaa! :)

Tulos, plus 17!

Marraskuinen Kivikko


Heittokamut!
Fiilistelyä!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Syksy jo pitkällä, sormet hiukan kohmeessa kierros Siltistä!

No niin, pääsee taas kirjoittelemaan tännekin pitkästä aikaa kun aihetta on.. Kämppä on myyty ja pakkaustohinan keskeltä pääsin pakollisen tauon (pieni käsivamma) jälkeen heittämään kamun kanssa. Harri nappas mut eilen aamulla kyytiinsä ja ennen kymmentä me jo oltiin ihmettelemässä Siltamäessä, että mikäs  se tämä laji olikaan.. Mulla oli taukoa takana kaksi ja puoli viikkoa ja se tuntui valehtelematta puolelta vuodelta, haha. Harrilla oli kanssa ollut taukoa sairastelun vuoksi, me tovi tuumattiin siinä, että mitähän tästä tulee. Pari ekaa väylää meni mulla tuntumaa hakiessa, kakkoselta nappasin kutosen korttiin, huhhuh. Sitten heitto alkoi kulkemaan ja heitin aika mainiosti kolmoselta pirkon. Sitten oli aika tasaista heittelyä. Sain kierroksella peräti kolme pirkkoa mikä on mulle tosi hyvin, pareja tuli kivasti myös. Paransin omaa siltiksen enkkaa 7 heitolla ja tulos oli plus 8. Pari puttia meni ylärimaan ja pari kämmäsin muuten vaan joten tulos olisi ihan hyvin voinut olla parempikin. Olen kyllä tosi tyytyväinen tuohonkin, avaukset meni aika kivasti, mä olen ihan rakastunut mun Diamondin kiekkoihin, ne liitelee kyllä aika kivasti. Kierroksen jälkeen oli jotenkin kumma olo, vaikka olin heittänyt periaatteessa hyvin, niin se ei tuntunut siltä. Ehkä se johtui siitä, että niin moni väylä oli tosi lähellä ihannetulosta mutta sitten kävi joku pieni kämmi ja tuli bogi korttiin. Muttamutta, tauko ei ainakaan ollut pahasta, en tiedä oliko se nyt hyvästäkään, mutta kiva että ote oli säilynyt. Sitten viimeistään kun saan parin viikon päästä muuttohommat valmiiksi niin pääsee taas keskittymään fribaamiseen enemmän. Vielä olis se yksi tavoite nappaamatta, eli Kivikko alle kymppiin, saapa nähdä onnistuuko enää tämän vuoden puolella, yritetään!  Nauttikaahan kivoista aurinkoisista syyskeleistä vielä kun voi!