perjantai 7. elokuuta 2015

Kierros kunnon tuumauksen kera!

Tänään kävin heittämässä fribaystäväni Ainon kanssa kierroksen Kivikossa, tämä kiekka kulki nimellä järkikierros. Aino oli kierroksella apuna ja tukena neuvojensa kera. Ei voi olla muuta kuin kiitollinen tällaisesta opastuksesta ja Ainon jos jonkun neuvoja kannattaa kuunnella :) Ydinasiaksi muodostui heittoihin keskittyminen, yritin visioida minne haluan kiekon lennättää ja saada kropan ja aivot tähän samaan ajatukseen mukaan. Heittoihin tulee heti rauhallisempi ote kun siinä hetken miettii ja keskittyy. Olen itse soveltanut tätä suurempaa keskittymistä lähinnä putteihin, mutta aion ehdottomasti tästä lähtien käyttää sen muutaman sekunnin lisää ennen jokaista heittoa! Samalla mietimme kiekkovalintoja, tämän asian tärkeys konkretisoitui aika hienosti kun yritin heittää liian kevyellä kiekolla ja tuuli lennätti sen sitten vähän minne sattui. Sopivammalla kiekolla heitosta tulikin sitten ihan hieno ja meni aika lailla minne piti. Täytyy vielä opetella bägini eri kiekkojen ominaisuuksia, jotta saan niistä kaiken irti. Välillä huomaan miettiväni aika paljon millä kiekolla missäkin kannattaisi heittää, onneksi tätä tapahtuu aika harvoin kuitenkin nykyään. Bägissä on muutama luottokiekko mistä tiedän miten ne toimivat, ainakin noin teoriassa. Ainoa harmittava juttu kierroksella oli se kun yksi juuri ostamani (nimetön) kiekko hävisi väylän 10 rinneheinikkoon. Kyseessä oli juuri samanmoinen kiekko mikä hävisi eilen Tammisaaressa. Ehkä universumi yrittää viestittää, että se ei ole minua varten se kiekko, että keskittyisin vain enemmän niihin midareihin kuin drivereihin.. :) Kierrokselta jäi käteen paljon mietittävää, päässä kuhisee taas aika lailla. Ajan kanssa kaikki tuumailut asettuu varmasti hienosti omiin lokeroihinsa ja osaan taas sitten jotain pikkasen paremmin. Kiitos Ainolle loistoseurasta ja hyvistä neuvoista! Niitä ei saa koskaan liikaa!  Pari kuvaa Kivikon maisemista, keli ei myöskään olisi voinut olla parempi kuten kuvista huomaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti