Kesälomat on lusittu ja olipas kiva loma, frisbeetä tuli viskeltyä uusissa paikoissa ja enkkojakin tehtyä. Viimeksi eilen. Kävin muutaman seuran miekkosen kanssa heittämässä Kivikossa hellesäässä kierroksen ja heitto kulki ihan kivasti. Keli oli jopa uuvuttavan kuuma välillä ja vettä meni aika reilusti. Parilla väylällä tuli jotain ihme kommelluksia ja sain aikaiseksi tuplabogin mutta muuten heitin bogeja ja par-heittoja. Yllätys oli mukava kun tuloksia tallentanut kamu kertoi miten meni. Ensimmäisen kerran heitin Kivikossa alle 70 eli 68 (+12)!! Yritin olla ajattelematta niitä kämmättyjä väyliä, koska enkka olisi parantunut enemmänkin, mutta olen tosi tyytyväinen tuohonkin. Sitten kun kaikki väylät menee nappiin, teen sen kympin alituksen varmasti! Tulevana viikonloppuna Kivikossa olis tiedossa kisat, ne on taas lisenssikisat ja ne on päätetty jakaa kahdelle päivälle, kyseessä on
Kivikon Tyyni 2015 . Sinne tulee pari ylimääräistä väylää ja ratakartta on ihan mielenkiintoinen. Lauantain lähtö on ysin maissa, saa nähdä miten heitto kulkee noin aikaisin aamulla.. Pitää herätä ajoissa ja hörppiä kahvia jotta kroppa heräilee siihen mennessä.. Sunnuntain aikataulu selviää vasta sitten myöhemmin, riippuu miten lauantain heitot kulkee. Laitan kisoista sitten omaa raporttia tännekin tietysti!
|
Kivikon uus enkka! |
|
Helle helli |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti