Eilen pääsin taas viikon tauon jälkeen osallistumaan Kivikon viikkareiden viikkokisoihin! Ilma oli todella lämmin, kuuma suorastaan. Helteet jatkuvat siis vieläkin. Mukana oli taas mukavasti porukkaa, tyttöjäkin oli muutama kipale ja minä pääsinkin tyttöryhmään (!) heittämään mikä oli ihan kiva yllätys. Heitto kulki vaikka minua harmitti todella moni par-putti mikä ei mennyt koriin. Tästä jäi sitten jotenkin hämäävästi sellainen olo, että olin heittämässä huonoa tulosta, mutta vielä mitä, heitin viikkokisojen ennätystuloksen ja Kivikon enkastakin jäin vain yhden pisteen päähän, eli tulos oli + 15 (71)! Kisoista jäi siis hyvä fiilis. Harmikseni huomasin kotiin tullessa, että olin unohtanut maahan yhden kiekkoni väylällä 11 kun olin heittänyt lähärin korille. Minun onnekseni sain kuitenkin tänään tekstarin, jossa kiekon ilmoitettiin löytyneen ja tämä löytäjä kiikutti sen löytölootaan eli saan kiekon huomenna harkkojen yhteydessä, ihana juttu. Tuosta eilisestä vielä sen verran, että olin sunnuntaina Hyvinkäällä heittämässä parilla radalla ja sieltä jäi aika masentava olo, varsinkin Nummenmäki on todella haastava rata, se näytti kyllä minulle tämän hetkisen taitoni. No, eipä sitä jaksanut masistella kauaa, onneksi on Kivikko jossa on tilaa heittää ja tuloskin on paranemaan päin. Sain toki motivaatiota taas lisää ruveta tosissaan parantamaan omaa tekniikkaa ja ajattelin tuossa ottaa yhden yksityistunnin jossa tarkastellaan tekniikkaa kuntoon. Mutta, eilisestä jäi hyvä fiilis ja huomenna taas olis harkat ja sen jälkeen kierros mukavassa tyttöporukassa.
Tuolta löytyy kaikki tulokset ja alla muutama kuva eiliseltä :)
|
Minä väylällä 12 |
|
Kivassa porukassa on mukava heitellä. Vas. Anu, mä, Sirpa ja Kiti |
|
Ihana taivas |
|
Jee, enkkatulos! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti